Vaaralla by Teuvo Pakkala
T >>
Teuvo Pakkala >> Vaaralla
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
13 |
14 |
15 VAARALLA
Kuvia laitakaupungilta
Kirj.
Teuvo Pakkala
1891.
1
Pieniae elaejiae olivat.
Heillae oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat
pienten elaejaein talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen
mies ylettyi kaedellaeaen raeystaeaeseen, ikkunat olivat seiniae pitkin
kasvavan heinaeisen penkereen tasalla, niin ettae naeytti siltae kuin talo
olisi maan sisaeaen vajoamassa. Ja vajonnut oli ainakin toinen paeae
rakennuksesta, portinpuolimmainen, sillae se oli sinnepaein isosti
koenoellaeaen. Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat
vinossa koeyroettivaet ja lasit olivat sameat ja monivaeriset, aivan kuin
olisi niitae hienovaerisellae sateenkaarella hangattu. Keskempaenae kaupunkia
olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se
vaeltti ja sai siellae olla. Siellae oli halpasempiakin, niin ettae Nikkilaen
talon ei tarvinnut huonouttaan haevetae.
Kaksi oli asuinhuonetta: tupa, jossa itse asuivat ja porstuan toisessa
paeaessae kamari, jossa hyyrylaeisiae pitivaet. Navetta oli, pieni saunan
koemmaenoe ja tavalliset ulkohuoneet kartanon peraellae, ja kartanoa jaei
vielae tilkun verran potaattimaaksi.
Nikkilaen emaennaen mielestae heidaen elaemaensae asunnon puolesta oli kuin
silkkiae eikae haen nurkunut muutenkaan.
"Elae ole millaesikaeaen, haetaekoes meidaen on", puheli haen miehelleen, taemae
kun joskus epaeili elaemistae. Ja kun ahtaalle otti ja itseaeaenkin
mietitytti, niin uskoi haen, ettei kuitenkaan vielae haetaeae ole, kunhan
taestae nikarasta vain paeaesee, aivan kuin se olisi ollut viimeinen, jonka
jaelestae kerrassaan helpottaa.
Mutta semmoista se oli ollut elaemae, ettae kun yhdestae nikarasta paeaesi,
niin oli toinen edessae. Nikarasta nikaraan oli elaenyt monta herran
vuotta, siitae saakka kun Nikkilae tyoehoen kykenemaettoemaeksi tuli. Viime
aikoina oli elaeminen tiukemmalle ottanut kuin ennen ja joskus alkanut
pelottaa, ettae miten hiljan hitainkin kaeypi. Mutta epaeilys ei kuitenkaan
ollut valtaa toivolta saanut vielae koskaan. Tiukemmassakin kohdassa
uskoi haen, ettae kyllae he niin kauan toimeen tulevat kuin Nikkilae elaeae.
Sepae olikin haenen toivonsa paeae, ettae haen jaksaisi taloutta pystyssae
pitaeae ja Nikkilaen hoitaa, kunnes kuolema haenet korjaa, tarvitsematta
heittaeytyae koeyhaeinhoitoon.
"Ehkaepae tuo raukka piankin paeaesee taeaeltae pois", ajatteli emaentae, "minae
kyllae jaksaisin itseni elaettaeae".
Viime talvena oli hyvin jo tiukalle ottanut toimeentulon puolesta. Hyvin
piti neuvotella ja pujottelemalla panna. Emaentae odotteli kesaeae, aikaa
parempaa. Vaan olivat nikaransa haenellae silloinkin.
Heti alkukesaellae pani ahtaalle, verolippu kun olisi pitaenyt saada
lunastetuksi lehmaelle, laitumelle sen saadakseen. Kolme markkaa siihen
tarvitsi, vaan ei ollut penniaekaeaen, eikae ollut toivoa saamisistakaan
taehaen haetaeaen. Oli sitae vailla, ettei pitaenyt koko lehmae haevittaeae, paras
tulolaehde. Viion leski, hyvae ihminen, hankki rahan ja maksoi etukaeteen
hyyryn ja niin paeaesi Nikkilaen emaentae siitae nikarasta.
Hyvaessae toivossa oli haen, ettae saa alkaa koota kassaan, mitae maidolla
saa ja lakinteolla ansaitsee, vaan pian taas tuli toinen nikara.
Palosyynimiehet kaatoivat eraeaenae paeivaenae tuvan uuninpiipun ja
ropostelivat uuninkin niin pahasti, ettae siitae oli monta vertaa suurempi
tyoe kuin mitae korjuu alkuaan olisi vaatinut.
Hiljaa oltiin sinae paeivaenae Nikkilaen tuvassa. Aivan olivat kuin mykkiae
molemmat. Vasta illalla maata pannessaan sanoi emaentae katsellessaan
haevitettyae uunin kiuasta:
"Olipa se."
Vaan Nikkilae ei mitaeaen virkkanut, ja emaentae tiesi miksi: Nikkilae oli
niin taeysissaeaen, ettei saanut sanaa suustaan.
"Huonohan se oli piippu ja olisi uunissakin ollut korjattavaa, vaan ei
niitten olisi tarvinnut noin repiae ja raastaa", arveli emaentae. "No
mitaepae siitae, se korjataan, sillaehaen siitae paeaestaeaen", sanoi haen niin
kuin se olisi helpostikin tehty.
Haen ymmaersi mitae oli tehtaevae. Maito piti myoedae tarkempaan, niin ettae
ukollekaan ei jaeaenyt kuin iltasella pieni maerkae, siksi ettae sai suunsa
maidolle maistumaan. Yoetaeaen taeytyi emaennaen lyhentaeae entistae enemmaen ja
ruokaansa vaehentaeae. Mutta sitae varmemmin haen aina sanoikin:
"Noo, taestae nikarasta kun minae paeaesenkin!"
Ja nyt haen siitae oli paeaessytkin. Uuni oli eheae ja uusi, piippu toerroetti
katolla, mutta uusi nikarakin oli taas. Haenellae oli velkakirja, jossa
maksettavaa oli kahden hengen viiniraha a 12 penniae hengeltae = 24
penniae; 1 miehenpuoli a 2 markkaa, 1 vaimonpuoli a 1 markka; kuitin
lunastus 4 penniae. Summa 3 markkaa 28 penniae. Taemae velka oli jo
julistettu maksettavaksi, taenaeaen juuri rumputettu raestinkanto
tapahtuvaksi huomenna edellae puolisten.
"Kaey koeyhaeinhoidolle sanomassa, ettae ottakoot nahkan ja tavaran", sanoi
Nikkilae emaennaelleen ynseaesti.
"Elae ole isae millaesikaeaen, kyllae me vielae elaemme. Ei vielae ole haetaeae, ei
ole haetaeae. On aikoja pahempiakin eletty", lohdutteli vain emaentae.
Mutta haen oli itsekin juuri ajatellut, ettei koskaan ole naein ahtaalle
ottanut, tullut noin puute puutteen selkaeaen, ettei kerennyt henkeae
vetaeistae niitten vaelissae. Kesaestae oli vain loppu jaeljellae ja ansiot
olivat menneet kuin pyyhkien, ei pennin paeaekaelettae saeaestoessae, ei
varastossa huomisen paeivaen tarpeita. Lehmae oli ehtynyt ja ehtyi yhae
enemmaen laitumien huonotessa. Ylimaalaisten kulku oli vaehentynyt, jotta
lakinmenekki oli huono. Tulot huononivat sen mukaan kun talvi laehestyi.
Alkoi jo tunkeutua haenelle se ajatus mieleen, ettae ei paeaese nyt
mihinkaeaen, vaan koeyhaeinhoito heidaet perii piammiten. Ja se haentae
kammoksutti yhtae paljon kuin jos olisi naehnyt pimeaessae huoneessa
kummituksen loukossa naljottavan ja kiinni tapailevan.
"Ei meillae ole haetaeae. Taemae kun saadaan maksetuksi, niin ei olekaan
menoja sitten. Ja kesaeae on vielae jaeljellae ja minulla on valmiita
lakkeja, joista laehtee rahaa, kun ne myoedyksi saan. Ja jos saadaan vielae
lehmae jonkun ketoon, hyvaelle ruualle, niin pois edestae koeyhyys. Onhan
ennenkin toimeen tultu. Taestae nikarasta kun vain paeaestaeaen, niin ei ole
mitaeaen haetaeae", selitti emaentae toimessaan ja vakuutellen muka Nikkilaeae.
Nikkilae huokasi syvaeaen ja kaeaentyi saengyssaeaen seinaeaen paein maata.
"Kun tulisi kuolema", lausui haen pitkaeveteisesti.
Sitaehaen emaentaekin oli ajatellut. Vaan kun Nikkilae itse lausui tuon
toivomuksen, koski se emaennaen sydaemeen kuin puukolla vihlaisten.
Kyyneleet tuppasivat yhtaekkiae silmiin ja mielen taeytti kummallinen
kaipauksen tunne, aivan kuin Nikkilae olisi jo ollut ruumiina tuossa.
Entinen elaemae, heidaen onnensa aika rupesi kulkemaan haenen muistoissaan,
vieri ohi suloisena, hohtavana. Tuo kuihtunut mies tuossa saengyssae
tuntui rakkaalta, niin rakkaalta, ettae haen tahtoi sen kanssa vielae kauan
elaeae.
"Kunhan minae taestae nikarasta paeaesen", lausui haen itsekseen niin lujalla
aeaenellae ja sillae aeaenellae, ettae kun haen siitae nyt paeaesee, niin paeaeseekin
iaeksi kaikista nikarista. Niin haen todella taas uskoikin ja uskonsa
tueksi tapaili mitae suinkin sai. Haen teki niin kuin suolla kulkija, joka
katselee varakseen maetaeskohtia ja paremman puutteessa astuu hyvaessae
luulossa pienelle heinaetupsullekin.
"Onhan niitae huonompiakin elaejiae kuin me. Elaeaepaehaen Viion leskikin, omin
varoinsa on toimeen tullut, elaettaenyt itsensae ja tyttaerensae, eikae
suinkaan ole muuta kuin mitae kynsistaeaen saa kankaan kutomisella. Meillae
taessae on talot ja lehmaet", supisi haen itsekseen.
Ja emaennaestae tuntui naein ajatellessaan, ettae heillae ei ole mitaeaen haetaeae,
kun vain sai nuo verot maksetuiksi. Ehkaepae haen saa jostakin lainaan
siihen asti, kun saa Viion leskeltae hyyryrahan. Ja haen paeaetti laehteae
Latulta kysymaeaen.
Sieltae he olivat ennenkin usein saaneet, viimeksi uuninkorjuun aikana.
Ne olivat hyvaesydaemisiae ihmisiae. Eikaehaen muissakaan naapureissa ollut
moitetta, kyllae ne avuliaita olivat, vaan koeyhempiae vaehaen, etteivaet
paljon koskaan kyenneet rahalla avuksi ja varsinkaan nyt, sen tiesi
arvaamallakin, kun oli heillae veronmaksu itsellaeaenkin.
Mutta Latullakaan ei aina ollut. Ei sattunut taellaekaeaen kertaa.
"Jauhon osto oli meillae eilen ja siihen meni tarkalleen rahat, ettei ole
pennin poelyae. Eihaen noita olisi meillae nyt henkeae ahdistavia
tarpeitakaan, ettae siihen naehden olisi joutunut, jos olisi ollut", sanoi
Latun emaentae.
"Ei olisi meillae ollut haedaen pipanaa, jos ei sitae uunin korjausta olisi
ollut", arveli Nikkilaen emaentae, haenkin puolestaan.
"Niinhaen se on. Niitae tulee arvaamattomia menoja ja arvatuissakin olisi
kypikyllin, sillae meidaen pienten elaejaein toimeentulo on kuin kerjaelaeisen
nuttu: reikae rikkeimaen vieressae."
"Paljon reikiae ja vaehaen vaatetta, ettei tiedae minkae reijaen ensin
paikkaa", lisaesi Nikkilaen emaentae ja nauraa kikatti vertaukselleen.
"Aivan niin", myoensi Latun emaentae. "Hyvin oli meillaekin tuumimista, kun
oli taas taenae kesaenae lyhennettaevae Lindbomille velkaa, joka otettiin taemae
talo ostaissa, ja samalla olivat verot suoritettavina ja sen lisaeksi
muut tarpeet. Meitae isaen kanssa jo mietitytti. Ei enaeae olisi viitsitty
pyytaeae lykkaeystae maksussa, kun jo kerran ennen oli pyydetty. Kyllaehaen
patruuni olisi vielae myoentaenyt, sillae haen oli viime kerralla sanonut
isaelle: elae haetaeile, Lattu, ei minulla ole kiirettae, ja minae tiedaen ettae
sinae maksat. Viisitoista vuotta olet palvellut minua, niin kyllae minae
sinut tunnen. Jos ei sinulla ole muuta asiaa, niin ota tuosta sikari
hampaisiisi ja mene tiehesi, sillae minulla on kiire taessae", kertoi Latun
emaentae ja koetti matkia patruunin karkeaa aeaentae ja aekaeistae puhetapaa ja
nauroi sitten makeasti patruunin puheelle ja jatkoi loppuun: "Vaan kuule
Lattu", oli patruuni ikkunasta pihalle isaen jaelkeen huutanut,
"laittauppa taenne jonakuna joutilaana paeivaenae katsomaan minun uutta
orittani. Se on eri hevonen, kuin se sinun silloinen 'Putte', jota sinae
aina kehuit, ja jonka kuolemaa sinae surit niin, ettet moneen paeivaeaen
syoedae saattanut."
Ja molemmat taas nauroivat patruunille.
"Se on niin mukava ukon kaerikkae se patruuni, ja tuiki hyvaesydaeminen.
Vaan ei isae olisi voinut mennae siltae enaeae pyytaemaeaen maksun lykkaeystae, ei
vaikka. Tuumailtiin ettae koetetaan lainata muualta. Vaan mistae sitae
olisi saanut, ja vielae lisaeksi pelotti, ettae jos patruuni olisi saanut
tietaeae, ettae isae on muualta lainannut, niin olisi suuttunut kerrassaan.
Niinhaen se teki silloinkin, kun me taetae taloa hommasimme ostaa ja
kyseltiin ensin muilta apua ja kun ei saatu, niin meni isae patruunin
luo. Vaan kun se oli kuullut, ettae on muualta tahdottu, niin sitaekoe oli
myrtynyt: 'Pirunako sinae, Lattu, minua pidaet, kun vasta viimeksi minun
luo tulet. Haeh? Siltaehaen siltae viimeksi apua haetaan', oli heti
aeystaemaeaen ruvennut ja pitaenyt semmoisen myraekaen, ettei ollut isae saanut
selityksen vuoroa. Niin se olisi suuttunut nytkin, jos muualta olisi
lainattu. Se olisi tietysti tokassut niin kuin aina ennenkin: 'Mistae
sinae, Lattu, olet niin paljon rahaa saanut? Eikae olisi kaeynyt isaen
sanominen, ettae ansainnut. Lanttu ei valehtele koskaan, eikae sen
patruunin edessae kuulu vale menestyvaen. Silmistae kuului naekevaen heti, ja
se katsookin niin teraevaesti silmiin. Ja sitten se kuuluu rumaksi
rupeavan, jos naekee vilppiae hiventaekaeaen."
"Vai niin."
"Joo. Ei se vinoa meininkiae salli.--Niin, niin tuota, meillae kaevi tuumat
hyvin pyoereiksi, ettae mitae tehdae. Vaan Jannelta saatiin kirje ja siinae
valtakirja nostamaan haenen kahden kuukauden palkkansa konttoorista.
Poika oli saeaestaenyt kaikki ansionsa, vaikka ei siitae ennen ilmoittanut
mitaeaen. Kirjeessaeaen sanoi, ettae kohtahan se on maksun aika patruunille,
ja kun isaellae on luultavasti ollut yhtae vaehaen ansiota sen jaelkeen kuin
haen laehti, niin tarvitsette nyt. Sitae varten on haen saeaestaenyt joka
pennin."
"Vai on Janne taas kirjoittanut?" kysyi Nikkilaen emaentae, vaikka oli jo
muualtakin kuullut, ettae Latut ovat saaneet pojaltaan kirjeen ja itse
oli Nikkilaelle sitae kertonut. Haen kysyi vaehaen niinkuin oenkyissaeaen ja oli
hyvin vakavan naekoeinen.
"Joo. Toissa paeivaenae me sen saimme, vaan ei ole ollut aikaa kaeydae sitae
naeyttaemaessae", selitti Latun emaentae anteeksi pyytaevaellae aeaenellae. "Ja minae
luen sen teille nyt kun olette taeaellae."
"Lukekaa, vaan saattepa kaeydae Nikkilaellekin lukemassa, kun saatte
aikaa", sanoi Nikkilaen emaentae ja oli jo hyvaen tuulen naekoeinen.
Kun kirje oli luettu, sanoi Nikkilaen emaentae melkein samaa kuin aina
ennenkin:
"Siellae se Janne seilaa. Siellae se seilaisi meidaenkin Janne, jos olisi
sille elaemaen paeiviae suotu. Merelle senkin mieli paloi. Ja yhdessaehaen ne
teidaen Jannen kanssa olivat siellae meidaen kartanolla aina laivasilla. Ja
minae muistan aina, kun meidaen Janne puheli isaensae kanssa ja kehui, ettae
haenestae tulee merimies, ja sanoi: 'Atlantille taemaen pojan mieli tekee,
siellae ei risut silmaeaen pistae!' Mistae lie kuullut merimiehiltae tuon
hokeman", ja Nikkilaen emaentae nauroi ja silmaet raepaetti ja vielae sitten
kertoi: "Atlantille taemaen popin mieli tekee, siellae ei risut silmaeaen
pistae."
Vaan nauru haeipyi muodoltaan, miettivaeisen naekoeiseksi painui, asetti
kaeden leuan tueksi ja nyoekytteli ruumistaan. Silmaet vesistyivaet ja
kyyneliksi herahtivat vedet silmaenurkkiin. Kaemmenpaeihinsae haen ne
kuitenkin pyyhki, ennen kuin kerkesivaet laehteae poskipaeitae kostuttamaan,
nousi seisaalleen ja sanoi:
"Tottapa se ei ollut niin sallittu."
Latun emaentae ymmaersi taeydellisesti haenen ajatuksensa ja sanoi
lohduttaen:
"Yksi murhe on suotu yhdelle, toinen toiselle."
"Niin kai, niin kai.--No hyvaesti."
"Hyvaesti, hyvaesti.--Sepae oli, kun ei sattunut nyt olemaan. Lauantainahan
ukko saisi sieltae tyoepaikastaan, vaan on siihen vielae aikaa", sanoi
Latun emaentae saeaelin aeaenellae ja lopuksi: "Mistaehaen te poloinen sen nyt
saatte."
"No, ehkae minae jostakin saan", arveli Nikkilaen emaentae.
Vaan ei haen todellakaan tiennyt, mistae mennae, ja mielessaeaen jo kuvaili
miten ryoestoemies tulee ja kirjoittaa lehmaen ja miten se sitten myoedaeaen.
"Kun minae taestae nikarasta paeaesisin, eikae suinkaan se nyt niin mene,
etten minae siitae jotenkin paeaese siitae nuljahtamaan", tuumi haen hiljaa
supattaen itsekseen.
Haenen mieleensae johtui taas Karenin rouva. Siitae tiedettiin, ettae se on
upporikas leski ja koeyhaet sitae kehuivat, sillae se jouluna jakoi koeyhille
ruokaa. Ja Nikkilaen emaentae oli jotakin kuullut semmoista, ettae Karenin
rouva on paeaenae jossakin rouvain yhdistyksessae, joka auttaa tarvitsevia.
Haen oli aina puutteen kohdalla ollessaan aikonut mennae pyytaemaeaen taeltae
rouvalta lainaa, vaan jaeaenyt menemaettae taehaen asti, kun sai muulta tai
muuten neuvottelemalla paeaesi tinkapaikan sivu. Nyt haen taas mietti
mennaekseen ja se tuli tehdyksikin.
Hyvae toivo tempasi haenet laehtoeoen, ettei haen huomannut olevansa matkalla
rouvan luo ennen kuin keskikaupungilla, ja alkoi tuumia, missae
oikeastaan rouva asuikaan. Sen tarkempaan haen ei tiennyt tuon hyvaen
ihmisen asunnosta kuin ettae se on iso, komea talo keskikaupungilla.
Aurinko paistoi pitkin valtakatuja, paahtoi kuumasti. Tuulen henkeae ei
tuntunut kuin katujen risteyksessae mieto loeyhaehdys. Ja kaupunki naeytti
taeaellae autiolta ja tyhjaeltae. Siellae taeaellae asteli joku herra keppiaeaen
venyttaeen tai kulkea sukitti joku piikaihminen. Rumpari ja poliisi
taeaellae parasta aikaa liikkuivat, ilmestyivaet milloin mihinkin kadun
kulmaan julistamaan julistettavaansa. Kukaan ei heitae kuunnellut. Jos
joku sattui kautta kulkemaan kun ilmoitusta parhaillaan luettiin, niin
ei paeaetaeaen kaeaentaenyt, meni vain menojaan. Turhaan taeaellae rumputettiin
verojen raesti-yloeskantoa.
Nikkilaen emaentae kuleksi tietaemaettae minnepaein oikein menisi, eikae
sattunut ketaeaen laehelle, keitae olisi kysynyt. Laehempaenae ei naehnyt muita
kuin muutamia ylimaalaisia, pari poikasta ja tyttoesen, jotka tulivat
muutaman porvarin portista ja viittailtuaan hetkisen laehtivaet juosta
hilkuttelemaan kadunkulmaan, missae paraikaa rumputettiin, ja sen ihmeen
naehtyaeaen astuivat rantakaupungille, jonne poliisi ja rumpari katosivat
vaehaen ajan peraestae. Autiot kadut jaeivaet entistae autiommiksi. Emaentae
poikkesi kadulta toiselle ja koetteli katsella, mikae naeyttaeisi Karenin
rouvan talolta, ja odotteli, ettae jonkun tapaisi, jolta kysyae. Ei
viitsinyt mistaeaen talosta mennae kysymaeaen ja autioitahan nuo useimmat
olivatkin, liitumaalissa ikkunat eikae ristin sielua naekynyt kartanolla.
Kiire haenellae oli, poltteli se toivo, ettae rouvalta saa avun.
Haen kuvitteli, ettae Karenin rouva, laiha, mustakulmainen ihminen, on
hyvin ystaevaellinen, kaeskee istumaan, kyselee ja kun haen sitten kertoo
asiansa, niin rouva heti, ettae: "joo, tokihan sitae nyt tuon verran sopii
auttaa vaikka ketae".
Tuntui vaehaen oudolta, kun haen vihdoin sai tietoonsa Karenin rouvan talon
ja laehti kulkemaan sinne. Mieli vaehaen epaeilyttaemaeaen. Vaan kun haen
ajatteli, ettae miksipaehaen ei rouva haentae auttaisi, kun se muitakin
auttaa, ja haen ei tahdo kuin lainaksi, niin haevisi kaikki epaeilys, niin
ettae keittioen portaita noustessaan haen oli aivan varma menestyksestae ja
mieli kuvitteli, ettae rouva on semmoinen ja semmoinenkin ja sanoo niin
ja niinkin.
Keittioessae oli piika vain ja liehtoi kuni siivilae. Vilkaisi vaehaen
karsaalla silmaellae tulijaa, vaan ei virkkanut mitaeaen, eikoe liene
joutanut. Jonkun ajan oltua tuli lihava, punakka rouva kahisevassa
puvussa. Haen silmaesi kulmat kurtussa emaentaeae ja kysyi piialta:
"Mikae tuo ihminen on?"
"Minae olen Nikkilaen emaentae, olisi vaehaen asiaa Karenin rouvalle", alkoi
emaentae puhella haemillaeaen ja silmaet tiheaeaen raepaettivaet ja suu oli
hymyssae.
"Mitae teillae on asiaa?"
"Minulla olisi vaehaeisen Karenin rouvalle."
"Jaa, jaa, mitae teillae on asiaa?" tikasi rouva, niin kuin
tyhmaensekaiselle tikastaan.
"Minae, tuota, laeksin rukoustamaan rouvalta rahaa vaehaen, ettae saisin
verot maksaa. Kolme markkaa 28 penniae tarvitsisin... Minae, tuota,
maksaisin..."
"Eei, ei minulla ole", ja niineen meni rouva pois taakseen katsomatta.
Nikkilaen emaentae laehti kiireen vilkkaa pois ja kadulla vielae puolijuoksua
pani, ikaeaenkuin olisi pelaennyt kuumaa tuhkaa jaelkeen viskattavan.
Haentae haevetti niin aeaerettoemaesti.
"Mitae varten minae meninkaeaen, outo ihminen? Vaehae kai se minulle lainaisi,
kun ei tunne minua enemmaen kuin mustalainen kirjaa. Hoeperoe, ihan hoeperoe
minae olen", jupisi haen itsekseen ja omituisesti hymyili, joka oli
puoleksi itkua. Vaehitellen alkoi haentae suututtaa koko juttu ja lopulta
kaevi vihaksi se rouva ja sen piika ja koko taemae komea kaupunginosa ja
rumpari ja poliisi, jotka taas tuolla vaehaen matkan paeaessae melusivat.
"Niin kuin sitae ei muka olisi jo kuultu jo, ettae raestit ovat
maksettavat. Ja ketae se taeaellae koskee? Taeaellaehaen asuu vain rikkaita,
joilla on maksaa vaikka kaksikymmentae markkaa miehenpuolelta, jollei
kaksisataakin, ja viinirahoja sen markoissa, minkae meikaelaeiset
penneissae."
Haen astui pylkkaesi kiivaasti, etunojassa, kengaet kivihin kopisi ja suu
supatti myoetaeaensae.
Mutta suuttumuksen puuska meni pian ohitse ja mielen valtasi karvaus,
joka tahtoi purkautua itkuksi.
Karvas mielensae lieventyi sekin, kun haen paeaesi keskikaupungilta, sen
autioita, kuumia katuja kompurehtamasta, Vaaralle, jossa oli sileaet
katuvieret ja viheriae nurmikko siellae taeaellae, ja jossa lapsia leikki
kaduilla ja kartanoilla ja kuului iloisia aeaeniae. Ja tuulen henkikin sopi
taeaellae kaeymaeaen, ettae oli vilpoisempi. Matalain rakennusten yli naekyi
pilviae, joitten paksut rintuukset hohtivat kirkkaina sinistae taivasta
vasten.
Kun haen kotiportille tuli ja Mirri haentae pystyssae vastaan juoksi, kaula
kenossa puski haentae ja kehraesi toimessaan, niin unohtui kaikki harmi
turhasta retkestae ja oli kuin jotakin olisi toivottavissa ollut.
Vaehaen alakuloisena istui haen tyoehoensae, vaan arveli paeaettaevaesti:
"No kumma tuo olisi, jollei taestae nikarasta nyt jollakin tavoin paeaesisi
nuljahtamaan."
Kamarista porstuan peraessae kuului kankaankutomisen luske. Pirta piukki,
polkimet narahtivat ja sukkula heti jaelkeen surahti. Syvempaeaen kumartui
Nikkilaen emaentaekin ompeluksensa aeaeressae ja liikutteli neulaansa
vinhemmasti.
Nikkilae aetyroei saengyssaeaen. Emaentae oli jo siihen tottunut, monta herran
vuotta kun oli sitae naehnyt, vaan haenen kaevi nyt saeaeliksi ja mieltae
kirveli, jotta muutamia vesiae silmiin herahti.
"Ukko raukalle kun ei ollut saanut ruuaksi mitaeaen hipleaempaeae palaa
moneen aikaa, ei lehmaen antiakaan kuin tipan iltasella. Kun paeaesisi
taestae vaehaen viljemmaelle."
Mutta miten paeaestae? Ei naekynyt mitaeaen keinoa paeaestae taestae nikarasta, ja
sehaen se pimitti kaiken. Tuntui kamala tunne rinnassa, aivan kuin olisi
joku kauhu pelottanut, ja tuskan hiki kohosi kasvoille.
Nikkilae aehki ja puhkuili yhtaelaeiseen.
Emaennaen mieleen johtui patruuni Lindbom.
"Jos olisi siltae mennae pyytaemaeaen lainaan, se kun on niin somaluontoinen
mies. Vaan mikaepae sitae oudolta. Eihaen tuo Karenin rouvakaan, vaikka sitae
on niin kehuttu. Jos tuttu olisi se patruuni, niin sitten saattaisi
auttaa. Jos isae olisi renkinae ollut jonkun herran luona, niin se
auttaisi varmaan, sillae Nikkilaekin on rehellinen mies ja hyvae mies
kaikin puolin. Paras timperi haen oli komesrooti Bomin laivavarvissa ja
oli siellae viittae laivaa rakentamassa ja monta monituista lotkua ollut
rakennuttamassa Bomille. Jos Bom nyt elaeisi, niin kyllaehaen se auttaisi,
niinkuin patruuni Lattua. Ja kauan me olisimme toimeen tulleet sillaekin,
mutta meillae oli sen takana saeaestoessae... Janne kun elaeisi, niin ei olisi
haetaeae. Niin elettaeisiin kuin herran kukkarossa koeyhiae autellen. Niin
elettaeisiin kuin Lattukin ja vielae paremmin... Meillae oli jo talo
velaton ja tulot aina tarpeisiin riittivaet. Vaan piti onnettomuus tavata
tuota isaeae ja kuolo temmata Jannen... No se oli niin sallittu."
Mutta siitae haen palautui ajattelemaan, mitae juuri oli ajatellut, ettae
kun niin olisi, ja johtui siihen aina lopuksi, miten nyt oli. Haen
ajatuksissaan kulki kuin eksyksissae kiertyen aina samaan kohti.
Tuuli puski ikkunaan, kuului jyminaeae ulkoa ja huoneeseen tunkeutui
haemaerae. Lasten aeaeni kadulla vaikeni, kuului vain jalan toeminaeae, kun
leikkipaikoiltaan pois juoksivat. Salama vaelaehteli yhae tiheaempaeaen ja
jyrisi kovasti.
"Jeesus siunatkoon!" lausui emaentae aina vaelaehdykselle.
Viion leski tuli tyttaerineen tupaan.
"Laehdimme taenne, kun niin kammottaa tuo hirveae ilma. Herran voimahan se
on ja haenen hallussaan, niin ettei sitae pelaetae tarvitse, vaan tuntuu se
niin oudolle", sanoi leski hiljaisella aeaenellae.
"Niin, niinhaen se on. Istukaa--Jeesus siunatkoon!"
"Minae sitae jo ajattelinkin, ettae eikoeoen siitae tule ukkonen, kun oli niin
tukalan kuuma. Hikosin aivan kuin saunassa ja ahdisti kuin painajainen",
puhella kaerisi Nikkilae.
"Niin, kuumahan se oli ja painosti tervettaekin, saati sitten sairasta.
Mitenkae Nikkilae muuten nyt jaksaa?" kysyi Viion leski hiljaisella
aeaenellae.
"Niinkuin maerkae palaa", tokaisi kysytty.
"Tosiaankin niinkuin maerkae palaa", toisti emaentae vakavasti. "Eihaen siitae
meidaen isaen jaksannasta ole isosti taikaa."
"Yksin paeivinpaehaen eletaeaen", arveli Nikkilae. "Vastahan se on tiistai
muilla niinkuin minullakin."
"Eihaen meillae ole muilla kuin maanantai", selitti Viion leski.
"No sitten minae olen edellaekin, kuluu minun aikani hopummin kuin
teidaen", tuumi Nikkilae leikin viistoon ja vaehaen aikaa mietiskeltyaeaen
jatkoi:
"Miten se minun paeaehaeni on paneutunut, ettae nyt on tiistai? Kun minae
vielae olen ajatellut, ettae taenaeaen ovat ne verotkin maksettava".
"Ei isae kulta, taenaeaen vasta rumputettiin."
"No niin, eihaen se yksi paeae pidae kesaeae talvea."
"Huoleksipa se on isaellekin paneutunut", sanoi emaentae ja alkoi selittaeae
vieraalle, ettae on heillae vielae kirkollisverot maksamatta.
"On ollut muita reikiae, joihin on uponneet rahat sen mukaan kuin on
saatu, ettae verot on pitaenyt jaettaeae viime nikaraan. Ja rahatonna ollaan
nytkin, ei aavistustakaan mistae saisi, ja huomiseen saada pitaeisi. Se
ajatteluttanut jos jonnekin paein ja huolettanut hyvinkin."
"Noo, huomiseen on vielae aikaa ja Jumalalla on monta keinoa. Haen antaa
avun ajallansa", puhui Viion leski niin vakuuttavasti, ettae Nikkilaen
emaentae jaei kallellapaein katselemaan ja oli sen naekoeinen kuin ettae:
tosiaan! Ja sitten kallisti haen paeaensae toiselle puolelle ja oli kuin
ettae: tuota en ole tullut ajatelleeksikaan.
"Minae olen hakenut humppassut lainaan saadakseni tuota kolmea markkaa 28
penniae, vaan ei ole utautunut. Ja olen ajatellut paeaeni mistae saada, vaan
en ole keksinyt", selitti lopulta emaentae.
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12 |
13 |
14 |
15